Pitkästä aikaa mahdollisuus räplätä puhelinta niin pitkään että ehtii päiväkirjaa kirjottaa. Tämä johtuu siitä, että me oltiin perjantain ja lauantain välinen yö metsässä yöpymässä ensimmäistä kertaa ja lauantaipäivänä palvelusta kesti puoli yhdeksään asti. Muutenhan siinä olis hyvin ehtiny, mutta mulle napsahti kohdalle apupäivystäjän homma, jollonka pitää ulkovaatteet päällä tehä erilaisia avustusjuttuja varsinaiselle päivystäjälle, kuten viedä asetelineiden avaimia toiseenpäähän kasarmialuetta, ja ottaa vastaan eri paikkoihin ilmottautuvia alokkaita (tosin vältin ton homman ku oltiin niin pitkään ampumaradalla).
Itse se apupäivystäjän päätehtävä on nyt menossa, kello on 04.20 ku tätä kirjotan, istun päivystäjän pöydän takana pimeän käytävän varressa ja kuuntelen ilmastointikoneen hurinaa. Kaikki palveluskaverit nukkuu onnellisia 9 tunnin yöuniaan tuola käytävän ovien takana, on sunnuntaiaamu, joten patterissa on herätys vasta 8.00. Minä heräsin 03.30 toisen apupässin vuoron loppuessa. Mun täytyy herättää ryhmänjohtajat vartti ennen varsinaista herätystä ja huolehtia että yks tupa menee pihalle tekemään lumityöt jos sielä on tullu lunta. Lepponen homma mutta tympeä ku jää unet niin vähälle. Ens viikko on nimittäin fyysisesti erittäin kova, ainaki viikko-ohjelmassa niin luki. Tämä viikko on ollut kova ja välillä tuntuu että vois sitä oikeasti nukkua hieman enemmän.
Minäpä kerron vähä siitä yöpymisreenistä. Mentiin tuohon aika lähelle ampumaradan valojen tuntumaan ja lyötiin sielä erinäisten sähellysten saattelemana puolijoukkueteltat pystyyn. Pakkasta oli ihan kivasti, mutta onneksi kamiina lämmitti kun se saatiin tulille. Moni ei nukkunu ollenkaan tai nukku taisteluvaristeet päällä huonosti, vartiovuorot nimittäin sotkee tollasta yötä jonku verran. Vartiossa pitää köpötellä hiljaa teltan edessä taistelukamat päällä ja rynkky valmiudessa ja jos joku tulee teltalle pitää kysyä tunnussana ja jos se ei mene oikein niin käskeä se maahan ja hakea apujoukkoja paikalle. Pikkupojan unelmahommaa, mutta kyllähän se oli tylsää. Vaihtelua toi ainoastaan kymmenen minuutin välein kamiinan tarkastus ja puiden lisäys. Itellä oli aika alkuyöstä vuoro niin pääsin makuupussiin koisimaan jo puoli yheltä.
Viieltä sitte herätys ja kauhialla vauhilla kamat kasaan ja liisteripuuroa pakista naamariin. Siitä sitte kassulle ja alko uus päivä, joka vietettiin ampumaradalla. Seisten ammunta oli uus kokemus ja osuhan ne kudit ihan hyvin tauluun. Siinä saa ampua 50 metristä toisin ku makuulta ja polvelta, joissa ammutaan 150 metristä.
Kokonaisuudessaan fiilis tällä hetkellä on melko neutraali. Väsyttää ja päässä vähä jomottaa, lihakset tuntee tehneensä töitä, niskassa tuntuu että on kantanut taisteluvarustusta päällä jonku verran, jospa siihenki tottuis. Näköjään ihminen tottuu melkein kaikkeen. Suosittelen kyllä kaikille jotka on lähössä inttiin lähivuosina että kohottakaa kuntoa, jos ette ole urheilijoita valmiiksi. Täälä on niin paljo etua hyvästä kunnosta. Kaikki tuntuu helpommalta. Ite olen semmonen keskiverto oman ikäiseni ja joskus marssiessa tai harjotellessa hommat tuntuu siltä että tekee oman maksimisuorituksen ja silti just ja just pysyy mukana, niin miten tuskaa se on niille jotka ei meinaa pysyä oikeasti mukana ja miten helppoa se on niille joilla on kunto keskivertoa parempi.
Semmosta näin päivystysvuorossa tuli mieleen. Tähän loppuun sopii tahdintoisto: Ei oo kiire ei oo hoppu, meillä on kiinni viikonloppu! Lomatj4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti